Multapenkki haastaa perinnerakentajan

Vanhojen rakennusten korjaaminen vaikuttaa herättävän intohimoa ja niin on tapahtunut meillekin. Nykyistä kotiamme peruskorjatessa, mutta erityisesti Pyyntalon korjaussuunnitelmaa laatiessamme olemme etsineet tietoa kirjoista, netistä ja tavanneet perinnerakentamisen asiantuntijoita lukemattomia kertoja. Jokainen lähde ja ammattilainen vaikuttaa olevan yhtä oikeassa kuin toinen väärässä. Seuraava lähde tai asiantuntija kumoaa edellisen lähteen tiedon ja jos sattuu eksymään johonkin perinnerakentajien keskustelupalstalle on vastauksen löytäminen yhä vaikeampaa. Useimmiten sen jälkeen joutuu epäilemään sitä vähäistäkin kokemusta, jota on ehtinyt jo kertyä.

Multapenkkirakenteen ja kellarin säilyttäminen on vaatinut yhteistä pohdintaa.

Kuluneen talven olemme purkaneet, tyhjentäneet ja peruskorjanneet multapenkkirakennetta. Multapenkkiä on monissa lähteissä kutsuttu myös multiaispenkiksi. Kyseessä on hyvin vanha rakenne jopa ajalta kun rakennukset rakennettiin vielä osin maavaraisiksi. Perinteisessä multapenkissä ulkoseinän sisäpuolelle rakennettiin hirsinen sokkeli. Välitila täytettiin savella, turpeella ja sammaleella. Ulkonseinä vuorattiin koivun tuohella ja rakenne tuulettui lautaputkista rakennetuilla tuuletuskanavilla. Multapenkki on ensimmäisiä tapoja eristää lattia vedolta ja toisaalta hyödyntää rakennuksen keskelle jäänyttä tilaa kellarina. Kellari oli tuulettuva ja lämpeni yläpuolen huonetilan ja maan lämmön vaikutuksesta. 

Pyyntalon multapenkin sisempi sokkeli on muurattu luonnonkivistä. Armas Hutrin rakentamat rappuset ovat hyväkuntoiset ja jäävät käyttöön.

Pyyntalon eteläiseen päätyyn sijoittuva multapenkki on rakennettu 1900-luvun alussa ja sen rakenne muistuttaa hirsistä multapenkkiä, mutta Pyyntalossa sekä ulko- että sisäsokkeli ovat kivestä. Rakenne vastaa monelta osin tänä päivänä käytettävää multapenkin peruskorjaustapaa, jossa sisempi sokkeli muurataan osin tai kokonaan kevytsoraharkoista. Käsitykseni mukaan Pyyntalon kivistä rakennettu multapenkki kertoo rakennuksen aiemmasta historiasta, sillä talo on rakennettu nykyiselle paikalleen 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, mutta hirsikehikko on vanhempi ja vaikuttaisi siirretyltä. Multapenkkirakenteeseen on saatettu päätyä rakennuksessa edellisellä paikallaan olleen multapenkkirakenteen vuoksi.

Siivottavaa riittää ja usein se on jäänyt minun tehtäväkseni.

Multapenkin peruskorjaus ei nykytiedollakaan ole ihan yksinkertainen päätös. Paljon riippuu maaperästä, rakenteiden kunnosta ja tulevista rakenneratkaisuista. On tärkeää säilyttää yläpuolisen huonetilan lämmön siirtyminen edelleen alapohjaan tai mahdollistaa kokonaan tuulettuva alapohja. Maasta nousevan kosteuden hallinta on myös olennainen tekijä. Meillä päätöksenteon lähtökohtana on ollut säilyttää tuvan, kamarin ja kodinhoitohuoneen alle sijoittuva kellari ja pelkästään jo kauniin luonnonkivistä muuratun sokkelin vuoksi. Minulla on monia muistoja kellarin hyödyntämisestä Ritvan ja Armaksen ajoilta kun pidoissa esivalmisteltuja vateja vietiin lyhytaikaiseen kylmäsäilytykseen kellariin. Ritva myös säilöi ja pikkelöi monenlaista ja kellari oli herkkujen luonnollinen säilytyspaikka. Heidän aikanaan myös rakennuksen lämminvesivaraaja ja vesimittari olivat kellarissa. 

Suuri osa kantavista hirsistä on säilynyt siitäkin huolimatta, että multapenkki oli täyte oli suoraan hirttä vasten.

Meidän aikanamme kellari toimii lähinnä viileänä varastotilana kesäaikana, sillä emme täytä multapenkkiä enää kokonaan vaan vain osin kevytsoralla. Lattia on kokonaaan kalliota ja on todennäköistä, että maasta nouseva kylmyys vie kellaritilan pakkaselle talvella, mutta samalla pitää tilaa kesällä pidempään viileänä. Kivistä rakennetut tuuletusputket ladotaan takaisin kokoon ja niiden kautta kissanluukkuja säätelemällä alapohja tuulettuu. Pyyntalo sijaitsee siis lähes kokonaan kallion päällä ja suurelta osin sadevedet ovat valuneet luonnostaan rakennuksesta poispäin, mutta päätyseinän kautta vettä jonkin verran tulee kellariin. Tämän korjaamme ensi kesän kaivaustöiden yhteydessä. Alapohjan lisäeristyksestä johtuen kellarin korkeudesta jouduttiin tinkimään, mutta siitäkin huolimatta näen jo valaistut kiviseinät, hillopurkit ja viinipullut telineissään. Sitä ennen on kuitenkin vielä paljon töitä eikä vähäisimpänä tamminen kellarin luukku, jonka K on luvannut rakentaa lapsuuden kotini pihassa kasvaneen tammen lankuista.

Tammen suojaan

Koivukujan päästä voi löytää arteen.

Täytin keväällä 40 vuotta, juuri kun korona oli sotkenut kaiken normaalin ympärillämme. Uuden vuosikymmenen kynnyksellä olin valmistaunut elämän käännekohtaan, pelkäsin kriisejä ja odotin vähintäänkin tunnekuohuja. Koska korona, mitään edellä mainituista ei tullut tai ainakin niin ajattelen. Niinä koronakevään hetkinä kun tunsin syvää riittämättömyyden tunnetta, oli lohduttavaa ajatella, että tilanne on samanlainen meille kaikille. Heinäkuussa saimme nauttia Opaliinassa historiallisesta suosiosta kuten niin moni muukin alueemme yrittäjistä. tuskaisen kevään ja alkukesän jälkeen. Ja jälleen nauttiessamme aivan erityisen upeasta syksykstä, olemme yhteisesti epävarmuuden keskellä. Koronan vaikutuksesta vuodestani muodostui hyvin erilainen kuin olin ajatellut. Lopulta siitä on tainnutkin muodostua yhteisöllisyyden ja voimaantumisen vuosi. 

Meidän perheelle pari vuotta sitten hankitusta Pyyntalosta, vanhasta maatilasta, muodostui tukikohta tänä erikoisena aikana. Tilakeskuksen kaikki rakennukset vaativat mittavaa peruskorjausta samoin kuin koko pihapiiri, mutta tuulisen mäen päällä on tilaa hengittää. On ollut mahdollisuus keskittyä vain käsillätekemiseen. Monet ovat hämmästelleet miksi hankimme tilan eikä minulla ole siihen vieläkään vastausta. Ehkäpä syynä oli pihalla kasvava vuosikymmeniä vanha tammi. Mikään puu ei elämäni aikana ole vaikuttanut minuun yhtä syvästi.  Sen suojissa olen nauttinut monet iltapäiväkahvit ja ajatukset tilan tulevaisuudesta ovat yhä selkeämpiä.

Iltapäiväkahvit tammen suojassa.

Vuosi sitten sain valmiiksi korkeakoulututkintoni lopputyön maaseudun matkailun tulevaisuudesta eikä tarvittu kuin korona, näyttämään mitä mahdollisuuksia kotimaamme matkailulla todellisuudessa on. Maaseulla on mahdollisuus kokea olevansa osa sukupolvien aikaista tarinaa ja ympäristön historiaa. Näiden varaan on helppo rakentaa jotakin erityistä ja elämyksellistä. Minä haluan rakentaa Pyyntaloon boutique-hotellin, joka rakentuu vahvasti ikiaikaisiin maaseudun vahvuuksiin, yhteisöllisyyteen ja vieraanvaraisuuteen.

Pyyntalon historia jatkuu nyt meidän perheemme käsissä ja kutsumme teidät ilolla seuraamaan matkaamme. 

Tervetuloa kylään Pyyntalolle!

Tammikuu..ja krapula

Loppuvuoden juhlakauden rutistus vei voimat tänäkin vuonna. Tunsin väsymyksen jo luissani, unohtelin asioita, olin vaaraksi liikenteessä enkä saanut edes rutiininomaisia töitä onnistumaan. Silti, silti mennyt joulun aika oli ihanaa, Opaliinan glögi löysi paikkansa ainakin salolaisten jouluherkuissa. Sitä myytiin yli kaksin kertainen määrä edellisvuoteen nähden.

Arjen koittaessa ja tammikuun ollessa lopuillaan, olo on edelleen väsynyt, mutta myös turhautunut. Mihin loppuivat kiireet ja miten sopeutua arkeen, joka ei täytykään tekemättömistä töistä? Henkinen krapula. Samalla kun usammat meistä aloittavat uuden elämän, tsemppaavat ja tuntevat erityistä buustia elämässään, ryven väsymyksessä ja epävarmuudessa mistä löytää taas into ja motivaatio kehittää uutta. Väsymys tappaa luovuuden, mutta niin tekee myös turhautuminen. Tuntuu olevan vaikeampi selvitä tammikuusta kuin kahvilan kesäsesongin päättymisestä.

Tänään saapunut postipaketti toi niin kaivattua piristystä ja energiaa. Suolalapa on jo uunissa ja saa ollakin yön yli, juustotarjotin valmiina, hyvää punaviiniä lasissa ja neljä inspiraation lähdettä työpöydällä. Ulkona sataa lunta, mutta kevääseen on vain pari kuukautta. Mistä löytäisin vielä kukkasipuleja? Luin, että niitä voi istuttaa ruukkuun vielä helmikuussa, viedä kellariin, kastella harvakseltaan ja tuoda keväällä auringon lämpöön. Ihania kevään ensimmäisiä kukkia ruukut täynnä. Ehkä sittenkin keksin jotakin tekemistä ennen Opaliinan ovien avaamista.

Juustotarjottimelle kokeilin parmesaanikeksejä ja tämä Helsingin Sanomien resepti olikin onnistunut (http://www.hs.fi/ruoka/a1349756382074). Vähensin kyllä hieman sitruunaa ja lisäsin tuoreita yrttejä, timjamia ja rosmariinia. Keksit sopivat erinomaisesti Kolatun juustolan kuttucheddar Waldemarin ja päärynähillokkeen kanssa. Päärynähillokkeen keitin jälkiruokaviinissä ja sitä pääsette maistamaan ensi kesänä Opaliinassa.

150 g kylmää voita
n. 3 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ dl hienoksi raastettua parmesania
1 kananmuna
1 ½ luomusitruunan hienoksi raastettu kuori
tuoreita yrttejä ja hienoksi raastettua parmesania

Nypi kulhossa kuutioitu kylmä voi, vehnäjauhot ja parmesaaniraaste murumaiseksi seokseksi. Lisää kananmuna, sitruunan kuori ja tuoreet yrtit. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, mutta älä enää vaivaa, jotta taikinaan ei muodostu sitkoa. Lisää tarvittaessa hieman jauhoja, jos taikina vaikuttaa liian löysältä. Muotoile taikina rullaksi ja kääri se kelmuun. Anna taikinan levätä jääkaapissa ainakin pari tuntia. Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Leikkaa taikinata terävällä veitsellä noin 5 millin viipaleita ja nosta ne leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele päälle hieman tuoreita yrttejä ja parmesaania. Paista uunin keskitasossa noin 13-15 minuuttia tai kunnes keksit saavat kauniin värin.

Vastuullisia valintoja

Kanelin, tähtianiksen, appelsiinin, ja omenan tuoksu huumaa minut ja nähtävästi monet teistäkin. Opaliinassa tuoksuu varmasti vielä tulevana kesäsesonkinakin glögi. Se tuoksuu jo kotona heti eteisessä mihin olen jättänyt ulkovaatteeni. Olen aivan häkeltynyt saamastani palautteesta ja glögin suosiosta. Päivittäin pullotamme kymmeniä pulloja ja voitte uskoa, että samalla on aikaa pohtia maailman menoa ja osaan ulkoa Samuli Edelmanin Hiljaisuuden valo -joululevyn.

Opaliinan glögi on aivan perinteinen omenaglögi ja on ollut vaikea ymmärtää sen menekkiä pienessä herkkupuodissamme Lahja ja Herkku Murenassa. Pohdinnoissani olen tullut siihen tulokseen, että suosion taustalla täytyy olla glögin aitous ja puhtaus, ja jos näin on, ilahduttaa se minua vielä enemmän. Lapsuuteni yksi vahvimmista muistijäljistä liittyy isäni oppeihin vanhempien kunnioituksesta ja ruoan arvostuksesta; ruokaa oppii kunnioittamaan kun on suurimman osan lapsuudestaan syönyt keitettyjä perunoita ja suolasilakoita. Ruokaa ei ole meilläkään hukattavaksi ja yritän pitää sen mielessäni ruokavalintoja tehdessäni.

Arvostan suomalaisia maanviljelijöitä ja toivoisin, että yhä useampi heistä arvostaisi ja kunnioittaisia tuotantotapaansa siinä määrin, että meidän ei tarvitsis puhua tehotuotetusta lihasta tai kananmunista. Voisimme nauttia ruoasta levollisesti ja vastuullisesti. Opaliinan glögin tärkeimmän ja arvokkaimman raaka-aineen, tuorepuristetun kaneliomenamehun, tuottaa Virva Niittynen Kallelan tilalta Perniöstä. Sekä Virva että Antti arvostavat työtään maatilalla ja sen näkee kaikesta. Joka kerta kun haen mehukuormani, minusta tuntuu kuin menisin heille kylään. Niin välittömästi ja iloisesti Virva ottaa minut vastaan ja rupattelemme aina pitkän tovin niitä näitä.

Opaliinassa glögiä keitetään mausteiden kanssa vähintään vuorokausi, jonka jälkeen siihen lisätään sokeria ja vähän lisää mausteita. Valmis glögi pullotetaan puhtaisiin ja kuumennettuihin pulloihin, jolloin glögiin ei tarvitse lisätä mitään aineita säilyvyyden parantamiseksi. Pullossa ehdotonta on aito lasipullo ja posliinikorkki. Opaliinan graafinen suunnittelija Jouko Luhola Luhola Graafiumista on suunnitellut pullon kauniin etiketin ja salolainen Adpartner painaa ja leikkaa etiketin tarra-arkille, jotta sen saa helposti irroitettua myöhemmin. Toivon, että lasipulloon voisi pakata myöhemmin omaa glögiä tai mehua metsäretkeä varten.

Näistä aineksista syntyy Opaliinan glögi. Tärkeää ovat raaka-aineet, mutta myös se tunne kun glögiä nautitaan ja toivon, että siitä nautitaan parhaassa mahdollisessa seurassa, sillä vaikka olenkin ravitsemuskouluttaja, olen ymmärtänyt, että ruoka on nautinnoista parhaimpia ja erityisesti miellyttävässä seurassa syntyy ikimuistoisia hetkiä.

Suomalainen ruokatuote on tänäkin jouluna yksi suosikkilahjoistani, mutta viime sunnuntaina kun nautimme perheen kanssa kauniista adventtisunnuntain matalasta auringon valosta ja tein pihalle jouluasetelmaa päätin, että teen vastuulliset valintani hankkimalla lahjat paikalliselta yritykseltä ja erityisesti pienyrittäjältä. Teimme pikkumiehen kanssa aikaisemmin päivällä retken isovanhempien metsään ja kannoimme mukanamme kaiken mahdollisen, jota voisimme käyttää kodin jouluasuun saattamisessa. Sammalasetelmia tehdessä tajusin, että mikä merkitys näillä vastuullisilla valinnoillani oikeastaan on. Muistin kaikki liikkeet,joista olin hankkinut ruukut tai valosarjan tai ovikranssin ja muistin erityisesti ne ostosmatkat ja sen tunnelman ystävien tai perheen kanssa. Verkkokaupan tavaraan liittyvät muistot eivät juurikaan tunteitani herätä.

Kuvan peltiset ruukut, takana, on hankittu paikallisesta Lehtisen puutarhan myymälästä. Vaaleat ruukut edessä taas Annarinalta Adalmiinan Helmestä ja sydänkranssin ostin samalla reissulla Loviisan aitasta Ruskolta. Valosarjankin sain perniöläiseltä Sähkö-Lindroosilta. Olen ostanut kaikki tavarata ainakin vuosi, osan kaksi vuotta sitten ja silti muistan mistä ne olen hankkinut. Miten mä en ole tätä aikaisemmin ajatellut!

Kysyin tällä viikolla opiskelijoiltani mitkä jouluperinteistä ovat heille tärkeimpiä ja joulun perinteiset ruoat taisivat olla kaikille kahden kärjessä. Minusta ei olisi tullut kokkia, ravintolayrittäjää tai ruokapalvelualan opettajaa ilman isoäitiäni ja imellettyä perunalaatikkoa. Se resepti on siis pakko julkaista myös täällä, mutta vasta vähän lähempänä joulua ja aloitetaan sitä ennen joululahjavalvojaisten tarjottavista.

Sokerihuurretut mantelit

150 g sokeria
4 rkl vettä
150 g manteleita
rypsiöljyä
Himalajan ruususuolaa

Mittaa sokeri ja puolet vedestä paistinpannuun ja kiehauta. Lisää mantelit joukkoon ja paahda hetki. Lisää loppu vesi. Anna mantelien paahtua sokerissa niin kauan kunnes vesi on haihtunut ja osa sokerista alkaa sulaa ja ruskistua. Jos haluat valmistaa poltettuja manteleita jatka paahtamista kunnes sokeri on kokonaan sulanut ja paahtaa mantelit kullan ruskeiksi. Itse kaadan mantelit tässä vaiheessa leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, johon olen rouhinut myllystä Himalajan ruususuolaa. Pyörittele manteleita suolassa hetkij ja jäähdytä.

Waldorfin salaatti

2 keskikokoista juuriselleriä
3-4 hapokasta omenaa
1 prk kermaviiliä
1dl kermaa
1 dl majoneesia (tee itse tai käytä Rydbergin majoneesia)
1-2 rkl Tertin kartanon hunajasinappia
mustapippuria
suolaa
sokeria
väkiviinaetikkaa
1 sitruunan mehu

1 dl sokeria
20 g voita
saksanpähkinöitä / kokonaisia hasselpähkinöitä / pecanpähkinöitä

Laita kermaviili valumaan talouspaperilla vuorattuun lävikköön. Kuori juurisellerit ja suikaloi ne tulitikun ohuiksi suiklaleiksi. Ryöppää kiehuvassa vedessä n. 5  minuuttia ja jäähdytä nopeasti jääkylmällä vedellä. Vaahdota kerma ja yhdistä siihen valutettu kermaviili ja majoneesi. Mausta kastike sinapilla, mustapippurilla, suolalla, sokerilla ja etikalla. Kuori ja suikaloi omena. Purista sitruunan mehu omenasuikaleille, sekoita ja yhdistä selleri- ja omenasuikaleet sekä kastike. Anna maustua vähintään muutama tunti tai seuraavaan päivään. Sulata sokeri paistinpannulla varovasti. Ota paistinpannu levyltä ja lisää voi. Sekoita ja lisää pähkinät. Sekoittele hetki ja voi laittaa paistinpannu takaisin levylle hetkeksi, mutta älä paista enää. Kaada karamellisoidut pähkinät leivinpaperin päälle ja jäähdytä. Murskaa pähkinäseos veitsellä hienoksi muruksi ja koristele salaatti.

Valoisaa Itsenäisyyspäivän juhlaa ja kokeilkaa mustikkakakkua juhlapäivän kahvipöydässä. Sitä minäkin tarjoan kun samaisena päivänä juhlitaan uutta ylioppilasta. Lähettäkää muuten vinkkejä joululevysuosikeistanne, nyt olisi jo aika vaihtaa levyä glögisesonkiakin kun on vielä jäljellä!

Merkityksellinen marraskuu..

Marraskuu on jotenkin taianomaisen merkityksellinen elämässäni. Poikani syntyi 11.11.2011 ja aviomieheni on jaksanut rinnallani näinä päivinä 10 vuotta. Nyt marraskuuhun lisätään vielä itselleni tärkeä päätös. Kuluneella viikolla päätin, että kymmenen vuotta sitten käynnistyneen yritykseni juhlapalvelutoiminta loppuu ja jatkossa keskityn vain Opaliina Cafe&Puodin toiminnan kehittämiseen. Niin vaikeaa kuin päätöksen tekeminen olikin, on se lopulta ollut käsittämättömän vapauttava. Henkinen tasapaino, hiljaisuuden valo, on taas löytynyt.

Olen aina halunnut pitää yritystoimintani harrastuksena päätyöni rinnalla, jolloin se on antanut mahdollisuuden toteuttaa unelmia kaikilla mahdollisilla ruoan valmistuksen ja tarjoilun alueilla. Viime kesänä juhlapalvelutoiminnan kysyntä kuitenkin kasvoi niin suureksi, että on väistämättä tehtävä päätös mihin haluan työssäni keskittyä. Se on edellyttänyt perheeltäni ajoittain jopa kohtuutonta joustoa, jota en voi heiltä odottaa jatkuvasti.

Tällä viikolla olen vastannut useampaan tarjouspyyntöön kieltävästi ja kertonut asiakkaille päätöksestäni ja se oli kyllä vaikeaa. Onneksi tilaisuuksia on jo sovittuna loppuvuoteen, ensi kevääseen ja seuraavankin vuoden kevääseen, joten käytännössä päätökseni toteutuu pienin askelin ja minulla on aikaa siihen tottua. Jatkossa minulla on siis mahdollisuus tarjota useammin arjen elämyksiä ja juhlahetkiä Opaliinan tiloissa ja päätökseni tarkoittaa varmasti myös mahdollisuutta löytää Opaliinan tuotteita useammin Herkku ja Lahja Murenan hyllyiltä.

Tänään olin ensimmäistä kertaa vauvakutsuilla ja miten onnellinen olenkaan ihanan ystäväni puolesta. Ne oli mukava syy kerätä ystäviä odottavan äidin ympärille ja osoittaa, että tukea ja apua on saatavissa kun vain muistaa sitä pyytää ja varmasti pyytämättäkin. Katja ihastui tänä syksynä kastajuhlassa tarjottuun mustikka-sitruunakakkuun ja sitähän tarjottiin tänäänkin iltapäiväkahvilla.

Tämä kakku sopii erityisen hyvin juhlistamaan Suomen Itsenäisyyspäivän juhlaa. Kahvin vaihtoehtona tarjoaisin kakun kanssa itsenäisyyspäivänä shampanjaa, mutta myös espanjalaisista cavoista löytyy erinomaisia vaihtoehtoja.

Kakkupohja

5 kananmunaa

1 keltuainen

2,5 dl sokeria

1 tl leivinjauhetta

0,5 dl mantelijauhoa

3 dl vehnäjauhoa

2 rkl perunajauhoja

Vaahdota kananmunat, keltuainne ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon. Kaada voideltuun ja jauhoitettuun kakkuvuokaan (n. 22 cm). Paista 160 astetta n. 30 minuuttia. Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen osaan. 

Sitruunainen sokeriliemi

2 dl vettä

1 dl sokeria

yhden sitruunan mehu

Keitä vettä ja sokeria hetki. Jäähdytä ja mausta sitruunan mehulla. 

Mustikkahillo

3 dl mustikoita

1 dl hillosokeria

1 sitruunan kuori

Keitä mustikoita ja hillosokeria noin 10 minuuttia ja jäähdytä. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta sen kuori. Lisää sitruunankuoriraaste mustikkahilloon.

Mustikkamousse

2 dl mustikkamelbaa

3 liivatetta

200 g maustamatonta tuorejuustoa

2 dl kuohukermaa

sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan

Liota liivatteet kylmässä vedessä ja sulata sen jälkeen lämpimään mustikkamelbaan. Jäähdytä ja vaahdota sillä aikaa kerma.  Lisää tuorejuusto melbaan hyvin sekoittaen. Lisää lopuksi vaahdotettu kerma ja sokeria maun mukaan.

Sitruunavalkosuklaamousse

1/3 prk Herkku ja Lahja Murenan ValkosuklaaSitruunalevitteestä

150 g maustamatonta tuorejuustoa

6 dl vispikermaa

tomusokeria maun mukaan

Sekoita valkosuklaasitruunalevite ja tuorejuusto hyvin sekaisin. Vaahdota kerma ja lisää se seokseen. Mausta sokerilla tarpeen mukaan. 

Kokoa kakku tuorekelmulla vuorattuun paistovuokaan. Aseta kannen paistopinta pohjaa vasten ja kostuta hieman reunoilta. Levitä seuraavaksi ohut kerros mustikkahilloa ja sen päälle mustikkamoussea. Aseta seuraavaksi keskimmäinen kakkulevy ja kostuta jälleen vain hieman reunoilta. Halutessasi makeamman kakun, voit levittää hilloa vielä keskimmäisen pohjan päälle, mutta itse jättäisin sen pois. Lisää sitten toinen kerros mustikkamelbaa ja lopuksi viimeinen kakkupohjan levy. Kostuta pohjalevyä hieman. Peitä kakkuvuoka tuorekelmulla ja nosta jääkaappiin vetäytymään yön yli.

Kumoa kakku seuraavana päivänä kakkulevyn päälle ja levitä pinnalle valkosuklaasitruunamousse. Koristele haluamallasi tavalla. 

Hyvää Isänpäivää!

Meillä on juhlittu tänään 3-vuotiaan synttärit, pappaa ja vaaria sekä 10-vuotishääpäivää samoilla pippaloilla. Kätevänä emäntänä päätin järjestää yhdet juhlat, sillä vapaiden päivien löytäminen näin lähellä joulua, on lähes mahdotonta. Viime vuonna 2-vuotis synttärit jäivät juhlimatta kun olin juuri avannut joulukahvilan Adalmiinan Helmeen. Se joulukahvila on varmasti yksi unohtumattomista töistäni, mutta yhtä unohtumaton oli tänään juhlasankarin ilo.

Kaikista kalenterin järjestelyistä huolimatta, pippalot osuivat kiireisimpään työviikkoon. Maanantaina aloittivat uudet 12 opiskelijaani, keskiviikkona uurastimme yhdessä Herkku ja Lahja Murenan Miinan kanssa blogi-illassa ja loppuviikoksi olin luvannut toimittaa pari kakkutilausta. Onneksi näinä vuosina olen oppinut pyytämään apua ja nytkin se järjestyi. Lauantaina äitini tuli auttamaan siivouksessa, veli valmisti sunnuntain pääruoan, poronpaistin ja isä kuori perunat muusia varten.

Spidermankakku olisi varmaan ollut paras valinta, mutta pikkumiehen kakkumaku rajoittuu lähinnä suklaakakkuihin. Lisäksi Miinan niin jouluinen Murena ja kesviikkoillan bloggarit houkuttivat jo joulun ajan leivonnaisten suunnitteluun. Murenasta löytyy monia loistavia tuotteita niihin, joista muutamia käytin tähänkin kakkuun.

Isänpäivän suklaakakussa on suklaan lisäksi karpaloa ja kanelia. Suklaakakkupohja on sacherkakun tyyppinen, johon hyvä resepti löytyy esimerkiksi Marttaliiton sivuilta (http://www.martat.fi/ruoka/reseptit/suklaakakku-isalle/). Omassa kakussani on erään vanhan työpaikkani salainen sacherkakun resepti, jota en uskalla julkaista tässä.

Suklaakakun kostutusliemi

2 dl vettä
1 dl sokeria
kunnon loraus karpalolikööiriä

Karpalomousse

2,5 dl tuoreita karpaloita
2 dl sokeria
2 liivatetta
1 prk philadelphia maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kermaa (puolet valkosuklaakanelitäytteeseen)
sokeria maun mukaan

Valkosuklaakanelitäyte

1/4 prk valkosuklaakanelilevitettä
½ prk philadelphia maustamatonta tuorejuustoa
puolet karpalomoussen kermavaahdosta

Suklaagenache

2 dl kermaa
100 g tummaa kuorutesuklaata


Keitä karpaloja ja sokeria muutaman minuutin. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Soseuta marjat sauvasekoittimella ja paseeraa siivilän läpi. Liota liivatteen kuumaan melbaan ja jäähdytä. Vaahdota kerma. Sekoita tuorejuusto karpalomelbaan vispilän avulla ja lisää puolet kermavaahdosta. Lisää sokeria maun mukaan.

Sekoita valkosuklaakanelilevite ja tuorejuusto keskenään ja lisää joukkoon vaahdotettu kerma. Tarkista maku ja lisää valkosuklaakanelilevitettä maun mukaan.


Leikkaa kakkupohjaan kolmeen osaan ja kokoa kakku tuorekelmulla vuorattuun kakun paistovuokaan. Kostuta pohja ja levitä täyte pohjan päälle. Aseta seuraava kakkulevy karpalomoussen päälle ja kostuta. Levitä valkosuklaakanelitäyte pohjan päälle, aseta viimeinen kakkulevy ja kostuta se. Jos kakkulevy on riittävän kiinteä voit kostuttaa sen ennen kuin asetat kakun päälle ja käännä kostutettu puoli täytettä vasten, mutta voit kostuttaa kakkulevyn myös päältä.

Peitä vuoka tuorekelmulla ja nosta kakku hyytymään yöksi jääkaappiin. Kiehauta kerma ja sulata siihen suklaa ja anna kuorutteen jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Avaa kakkuvuoka ja nosta kakku kakkulevylle ja ritilän päälle. Kuoruta kakku jäähtyneellä suklaalla ja nosta hetkeksi kylmään. Kun kourute on jähmettynyt nosta kakku kakkupahville ja tarjoiluastiaan. Koristele.

Kuvassa suklaatryffelit on tehty Sokerleipurin käsikirjasta löytyvän shampanjatryffelien reseptin avulla ja pyöritelty kultajauheessa sekä Tertin kartanon puolukkasokerissa.